Ari Vatanen
arivatanen.com mainostoimisto Avalon

Peugeot 205 T16
- - peugeot205.jpg

Peugeot 205 T16

Takaisin

Jos oli Audi mullistanut rallimaailman nelivetoisella, turboahdetulla Quattrollaan, niin jossain määrin saman teki muutamaa vuotta myöhemmin Peugeot, kun se sijoitti moottorin keskelle ralliautoa, poikittain.

"Jos Escort toi näkyviin minun oman 'käsialani' ajajana, niin Peugeotin merkitystä urallani voi luonnehtia jonkinlaisena valloitusretkenä tuntemattomaan. Siinä oli niin monta epävarmaa tekijää alussa. Autossa oli ihan uusi konsepti eikä sen tekijälläkään ollut kokemusta mistään modernista ralliautosta. Moni ammattilainen sanoi, että 'älä vaan siihen talliin mene, että ne ottavat vain ranskalaisia insinöörejä ja vain ranksalaisia osia vaikka olisivat huonojakin'.

Samaan aikaan minulle oli kuitenkin jo muodostunut kuva Jean Todtista (joka johti projektia). Se koko asia kiehtoi kovasti. Kaikki siihen liittyvä arvaamattomuus tuntui jännittävältä. Ja minulla oli luottavainen pohjavire siihen autoon, joka sitten osoittautuikin aivan ajajan unelmaksi.

Se uskomaton tehokkuus mikä siinä ajamisessa oli! Kun Escortilla mentiin sivuttain ja tuntui että se ei mene eteenpäin ja takapyörät lyö tyhjää, niin tämä oikein sinkosi kurvasta eteenpäin. Se oli kuin sinfoniaa, jos Escort oli räppäystä! Kun parhaimmillaan meni Peugeotilla, niin se auto saattoi olla aivan poikittain tiehen nähden, mutta pyörät oli ihan pikkuisen kääntyneinä tien suuntaan tai vastaohjaukseen - ratti oli lähes suorassa. Jos siinä joutui tekemään ratissa paljon töitä, niin silloin ajo ei mennyt hyvin. Se oli lähes kuin kapellimestari olisi orkesterin edessä vain pienillä sormenliikkeillä ohjannut - ja se auto totteli. Samalla tuli tunne, että matkanteko todella edistyy. Siinä autossa joskus tuli tunne, että voi oikein haltioituneesti ajaa, koska se totteli käskyjä. Sellainen auttaa kuljettajaa nostamaan omaa suoritustasoaan.

Pikataipaleen alussa minulla aina 205:ssa oli hyvä olo - voi sanoa että hymy karehti suupielissäni."