Ari Vatanen
arivatanen.com mainostoimisto Avalon

Monte Carlo Rally

  • Vuosi: 1985
  • Maa: Monaco
  • Tyyppi: WRC
  • Auto: Peugeot 205 Turbo 16
  • Kartturi: Terry Harryman
  • Sija: 1.
Säännöt kirjoittamiseen

Monte Carlo Rally

Tämä kisa jos mikä on tavallaan symbolinen koko Ari Vatasen uralle.

Sinä vuonna Monte oli ensin vähällä tulla kokonaan peruutetuksi. Sitten tutustumisjakson aikana Arin uran ensimmäinen kartturi Martti Simonen menehtyi. Seuraavaksi lenkille lähtiessä krampannut selkä pakotti Arin vuodelepoon eikä hän viikon sairaalassa maatessaan tiennyt pääsisikö lainkaan kisaan mukaan.

"Toisen pätkän lopussa mentiin vähän leveäksi paikassa, jossa katsojat seisoivat ulkokaarteessa. Kuulin auton sivusta, kun ihmisiä kaatui kumoon. Pari miestä sinkosi keulan yli rikkoen tuulilasin. Se oli hirveä kaaos!"

Tuntui kestävän ikuisuuksia ennen kuin Ari sai tiedon, ettei kukaan ollut vakavasti loukkaantunut onnettomuudessa. Yrittäen päästä ajorytmiin hän päätti ensimmäisen päivän 35 sekuntia Monte-mestari Walter Röhrlin Audista jääneenä.

Olosuhteet olivat tyypillisen hankalat, mikä vaikeutti rengasvalintoja, mutta ensimmäinen pikataivalvoitto nosti Arin itseluottamusta huimasti ja sitten alkoikin syntyä selvää jälkeä. Sarja pohja-aikoja nosti Arin kirkkaaseen johtoon rallin edettyä puoliväliin Gapissa. Siellä Terry Harrymanin virhelaskelma kuitenkin johti parin saapumaan tauko-AT:lle etuajassa: siitä rätkähti kahdeksan minuutin aikasakko! 3,5 minuutin johdon asemasta nyt oltiinkin 4,5 minuuttia Röhrlistä perässä!

"Aloitin uuden taisteluni pyytäen Ritaa lentämään Ranskaan aamun ensimmäisellä koneella. Hoin itselleni, etten saa ajatella kokonaistilannetta, vaan pitää keskittyä yhteen pätkään kerrallaan ja ajaa niin kovaa kuin pystyn. Rengasvalintoja ei enää voinut tehdä varman päälle. Seuraavalla EK:lla vedin yhden risteyksen pitkäksi ja menetin aikaa peruuttamiseen, mutta silti voitimme Walterin 19 sekunnilla. Se tuotti niin hyvän olon, että tunsin silmien kostuvan. Tämä ralli oli kuin elämä pienoiskoossa!"

Tämä osoitti, ettei peli ollut vielä menetetty. Ari äityi kenties rallihistorian hämmästyttävimpään takaa-ajoon. Hän saavutti Röhrliä kunnes tämä haksahti väärään rengasvalintaan Col St Raphaelin pätkällä, mikä nosti Vatasen uudestaan johtoon kahdeksan EK:ta ennen loppua. Jopa Walter näytti olevan sitä mieltä, että voitto meni oikealle miehelle!

Voidaksesi kommentoida artikkelia, kirjaudu sisään palveluun. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, rekisteröidy.

Valokuvia

14-04-2009 klo 19:55


Kuvat [ 3 ]

Tässä on muutamia ralli-aiheisia valokuvia.

Kirjoittanut: Ari Vatanen


Kommentteja: [ 1 ]Edellinen1SeuraavaSivu: 1 / 1